Mikko!!!

Paalasmaa

Partner

Mikko on liiketoiminnan ja ICT:n liimaaja sekä projektitoiminnan kehittäjä. Mikko on työurallaan toiminut ”molemmilla puolilla pöytää” niin palveluiden ostajana kuin niiden tuottajanakin. Hän tuo mukanaan toimitusjohtajan ja tietohallintojohtajan osaamisen sekä käärii tarvittaessa hihat.

Taru!!!

Paalasmaa

Partner

Taru tuo mukanaan koulutusosaamisen ja ymmärryksen erilaisista oppimis- ja työskentelytavoista. Hän on erikoistunut kokonaisuuksien hallintaan, tunnistamaan mahdolliset sudenkuopat sekä opponointiin kinkkisissäkin tilanteissa. Takataskusta löytyy yleensä myös back-up plan tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Pekka!!!

Aalto

Senior Advisor

Pekka tuo meille isojen kansainvälisten organisaatioiden johtamis- ja myyntiosaamisen. Pekka on toiminut kansainvälisissä ICT-palveluyrityksissä useissa eri myyntirooleissa, asiakkuusjohtajana, asiakastoimialojen laajentajana ja mentorina, tämän lisäksi Pekka toimii tälläkin hetkellä suorassa myyntityössä ja yritysten kansainvälistämisessä. Hänellä on vankka kokemus asiakasliiketoimialojen käynnistämisestä, monikulttuuristen tiimien johtamisesta ja johtoryhmätyöskentelystä.

Katri!!!

Paalasmaa

Editor

Katri toimii Rsult:issa studiovastaavana ja editorina. Katrilta luonnistuu niin koulutusvideot kuin mainoksetkin. Katri tuo nuorison näkökulmaa ja sanastoa SoMe markkinointiin ja termistöön.

Robin !!!

Kaski

Junior Business Designer

Robin on kehittämässä meidän eRsult oppimisympäristöä ja hän tuo mukanaan kansainvälisen kaupan ja logistiikan näkökulmaa. Robin suoritti työharjoittelun ja opinnäytetyön meillä. Aiheena oli ”5 tapaa, jolla ICT-palveluntoimittajat voisivat toimia paremmin asiakkaan hankinnan kanssa.”
Rsult - Ota yhteyttä

Löydät meidät Robalta

Iso Roobertinkatu 17-19, 00120 Helsinki

  • Sisäänkäynti on rautaportti K-Marketin vastapäätä.
Henkilöautolla
  • Varmin parkkipaikka on Q Park Erottaja parkkihalli  – lyhin reitti on parkki alakerrassa, alue 7 ja Ludviginkadulta ulos
  • Iso Roban ympäristössä on vaihdellen vapaita paikkoja kadun varressa
Julkisilla
  • Lähimmät ratikat: 1,3,10
  • Lähimmät bussit: 14, 24
Rsult - Ota yhteyttä

Haluatko lisätehoja hankintaan, myyntiin tai muutosjohtamiseen?


Otamme vastaan vain sähköisiä laskuja
:
Operaattori: OpusCapita
Verkkolaskutusosoite (OVT-tunnus): 003723720000